Escape Room Oulu – erinomainen tapa viettää aikaa

Oletko koskaan käynyt pakopelissä, toisin sanoen escape roomissa? Escape Room Oulu on ajanviete, joka laittaa sinun ja ryhmäsi hoksottimet koetukselle. Pakohuoneissa kyseessä on siis eräänlainen tehtävähuone, jossa pitää tunnin sisään suorittaa kaikki tehtävät tunnin sisään. Kuulostaa helpolta, mutta sitä se ei todellakaan ole. Tässä tekstissä kerromme sinulle muutamia vinkkejä, joiden avulla pärjäät seuraavassa pakopelissäsi.

Escape Room Oulu

Ai oletkin täysin noviisi, no aloitetaan alusta. Pakopelit eli escape roomit rantautuivat Suomeen laajemmin 2010-luvulla. Silloin niitä ei vielä ollut paljon ja kyseessä oli aika harvinainen hupi. Hintakin taisi olla korkeampi. Siitä sitten ilmiö alkoi laajeta ja pakohuonepeliyritysten määrä alkoi kasvaa läpi koko suomen niin Helsingissä kuin Oulussa. Yhdessä pakohuonepaikassa on yleensä useampia pelejä, yleensä kolme, jotka voivat erota vaativuudeltaan tai teemaltaan. Jotkut paikat huoneineen noudattavat samaa teemaa tai joissakin jokainen huone on oma tarinansa. Tarinasta puheen ollen, huoneilla on yleensä oma tarinansa ja usein pelin vetäjä eli työntekijä kertoo alustuksena huoneen tarinaa ennen kuin kokelaat päästetään sisään. Usein työntekijöillä on päällään rekvisiittaa, joka luo tunnelmaa asiakkaille.

Pakohuoneiden mekaniikkaa

Escape Room Oulu ideana on siis se, että suljetussa tilassa olevat tehtävät tulee suorittaa määräaikaan mennessä, jotta huoneen pääsee läpi. Ei huolta, jos et saa tehtäviä suoritettua, et joudu kadotukseen. Sinulle jää vain se tunne, että hitsi, olisin halunnut päästä läpi. Pakohuoneet koostuvat useista pienistä tehtävistä, jotka vaativat älyä ja tarkkaavaisuutta. Voimaa tai kiipeilyä pakohuoneissa ei koskaan tarvita.

Vaikka kyseessä on pakohuone, voi olla ettei peli rajoitu vain yhteen huoneeseen, vaan pelin aikana voidaan edetä useassa huoneessa. Se on kuitenkin vain sivuseikka. Pakohuoneessa pärjäämiseen on olemassa muutama hyvä vinkki, jotka nyt jaamme kanssasi. Ensimmäinen vihje toimii niin pakohuoneeseen kuin parisuhteeseenkin: puhu, puhu ja puhu. Ilman sujuvaa kommunikaatiota on turha kuvitella pärjäävänsä pakohuoneessa. Puhutaankin, että pakohuoneessa tulee ajatella ääneen. Believe it or not! Pakohuoneissa kannatta napata kiinni kaikesta liikkuvasta ja kerätä ne yhteen kohtaan. Yleensä pakohuoneissa on paljon erilaista irtaimistoa, joita tarvitaan tehtävien ratkaisemiseen.

Escape Room Oulu

Maalaisjärki toimii ja välillä ratkaisut voivat olla yllättävänkin helppoja. Mitään super laajaa tietämystä ei tarvita, vaan ihan yleissivistyksellä pärjää. Kunhan hoksottimet toimii niin sanotusti. Pakohuoneet ovat kokeneet eräänlaisen inflaation. Mitä tällä tarkoitamme? Homma menee niin, että alkuaikoina oli todella paljon pakohuoneissa sitä, että ne olivat todella haastavia. Pelipaikkoja oli vähän ja tehtävät vaikeita. Saattoi olla, että niissä piti tietää jotain todella spesifiä tai esim haistaa sokkona erilaisia mausteita. Kuka meistä muka suoriltaan osaa tunnistaa kurkuman hajun? Nykyään onneksi pakohuoneiden yleinen vaatimustaso on laskenut ja pakohuoneista on mahdollista saada kivoja onnistumisen tunteita. Jossain päin maailmaa on jopa ollut niin, että saa rahansa takaisin, jos ei pärjää huoneessa. Tämä on kuitenkin liian helppoa. Sellainen sopivuus kaikessa ja sitä on niin suomessa kuin Oulussa.

Samankaltaiset artikkelit

  • Unelmien Australian matka

    Moni haaveilee Australian matkasta, mutta haave jää usein toteuttamatta epävarmuuksien tai tiedon puutteen takia. Haluan nyt kertoa omasta lomamatkastani Australiaan, ja jakaa kokemukseni, jotta sinäkin voit lähteä unelmiesi lomalle. Unelmien Australia kutsuu Auringonpaisteinen maa, ainutlaatuinen luonto ja ystävälliset ihmiset – Australia on monen unelmien matkakohde. Minulla oli ilo viettää kaksi viikkoa tätä upeaa maata tutkien….

  • Alkoholin lopettaminen kannattaa

    Elämänlaadun parantaminen ja terveyden kohentaminen ovat monelle ensisijaisia syitä sille, miksi alkoholin lopettaminen nousee ajankohtaiseksi tavoitteeksi. Kun ihminen päättää jättää päihteet taakseen, hän avaa oven kirkkaammalle mielelle ja paremmalle fyysiselle jaksamiselle. Tämä matka kohti päihteetöntä arkea voi olla haastava, mutta oikeanlaisella tuella ja vertaisvalmennuksella muutoksesta tulee pysyvä osa uutta, palkitsevampaa elämäntapaa. Uusi suunta ja alkoholin…

  • FRANCHISING – TEHOKAS MALLI YRITYKSEN KASVUUN

    Kasvu on jatkuva haaste kaikille eteenpäin pyrkiville yrityksille. Kasvua haetaan tavallisesti orgaanisen kasvun eli oman organisaation laajentamisen kautta – toisin sanoen yleensä lisäämällä omien toimintayksiköiden ja oman henkilökunnan määrää. Omien yksiköiden perustaminen on usein kuitenkin kallista ja aikaa vievää. Henkilökunnan palkkaaminen, perehdytys ja johtaminen vaatii resursseja ja usein sen kustannukset lasketaankin alakanttiin. Toinen kasvuvaihtoehto on…

  • Fysioterapian opiskelusta saa avaimet ihmiskehon ymmärtämiseen

    Kuka voi aloittaa fysioterapian opiskelun? Fysioterapian opiskelu antaa opiskelijoille mahdollisuuden ymmärtää ihmiskehoa ja sen toimintaa, ja opinnoista valmistuneilla on monipuolisesti keinoja auttaa ihmisiä saavuttamaan parempi elämänlaatu fyysisen hyvinvoinnin kautta. Fysioterapia on terveydenhuoltoon kuuluva ala, joka keskittyy ihmisen liikkumiskyvyn, toimintakyvyn ja fyysisen terveyden edistämiseen, ylläpitämiseen ja palauttamiseen. Fysioterapeutiksi opiskellaan korkeakoulussa, joten opiskelijaksi hakevalla tulee olla jokin…

  • Mitä on erikoissiivous?

    Erikoissiivous auttaa silloin, kun mikään muu ei enää auta. Erikoissiivous on siis yläkäsite niille kaikille siivoustoimenpiteille, joita ei voida laskea tavallisen siivoamisen piiriin. Erikoissiivousta käytetään esimerkiksi julkisten sisätilojen ylläpitoon mutta myös häätö- ja kalma-asuntojen siivoamiseen. Metodirepertuaari on hyvin laaja ja tässä tekstissä avaammekin hieman tätä erikoissiivousten salaista kammiota ja käymme läpi yleisimpiä erikoissiivouksia. Peruspesu ja…